
|




Powered by

|

Olli palautti TuS:n mitalikantaan SM-pronssillaan

Julkaistu 03.06.2012, Kirjoittaja
Touko T. Erämaja 03.06.2012 klo.18.32

Kommentit »

Olli Huhtinen juoksi Hervannan SM-sprintissä komeasti pronssille H18-sarjassa. Hän hävisi kilpailun voittaneelle AngA:n Miika Kirmulalle vaivaiset 7 sekuntia; taaksepäin marginaalia olikin sitten jo puolen minuutin verran. Mitali on Ollin ensimmäinen SM-tasolla, ja lisäksi TuS:n ensimmäinen ykkösryhmän SM-mitali sitten lokakuun 2010. Puolentoista vuoden kuiva kausi sai näin lopulta mukavasti päätöksen.

Olli oli syystä tyytyväinen pronssiinsa, vaikka parantamisenkin varaa jäi:
- Hyvin meni, vaikka hyydyin lopussa aika pahasti. Ei ollut aivan paras mahdollinen juoksu, koska voittoonkin olisi ollut mahdollisuudet, mutta kyllä ensimmäiseen SM-mitaliin voi olla tyytyväinen.
Ollin pronssimitali ei jäänyt ainoaksi palkintosijaksi. Mikko juoksi H20:ssa 8:nneksi ja Laura oli D17:ssä 7:s. Ilahduttavasti myös Venla avasi SM-plakettitilinsä D15:ssä 9. sijallaan. Matti, Pauli, Emmi, Lilli ja Ilona jäivät niukasti palkintosijojen ulkopuolelle, mutta mahtuivat kuitenkin 15 parhaan joukkoon.
Hervannassa katkesi myös toinen ikävä putki, kun yleisissä sarjoissa nähtiin pitkästä aikaa tussilainen A-finaalissa. Kaisa oli jo hyvää vauhtia juoksemassa 30 parhaan joukkoon, mutta erehtyi lopussa vetämään yhden rastin ohi, ja näin tulokseksi jäikin harmittava hylkäys.
Linkki kuviin ja lisätkää
Klikkaa tästä

Uutislinkki

http://www.tus.fi/news_more.php?news_id=1537
|


Nimi: Anni
|
Julkaistu: 05.06.2012 klo.20.18
|
Vastaa>>
|
Hienoja suorituksia!
|

Nimi: KD
|
Julkaistu: 05.06.2012 klo.07.18
|
Vastaa>>
|
Onnittelut Olli :)
Myös muilla hienoja suorituksia.
Tiistain Turun Sanomissakin oli tuloksia nuorten sarjoista.
|

Nimi: Janne
|
Julkaistu: 04.06.2012 klo.10.54
|
Vastaa>>
|
Loistavia suorituksia nuorilta ja Kaisalta!!! Onnittelut Ollille SM-mitalista!
|
|
|